Kiinalaisen kuukalenterin mukaan vuosi vaihtuu juuri nyt. On tullut oltua tämä harmaa-alue, kotimaisen vuoden vaihteen ja tämän lohikäärmeen vuoden alkamisen välissä täällä Kaakkoisaasiassa, sisäistämässä kaikkia viime vuoden tapahtumia. Kuten edellisessä postauksessa totesin, meni 2011 ohi aikamoisella poimunopeudella eikä ehtinyt aina oikein tajuta mitä edes tapahtui. Sen lisäksi, että oli tämä JVG-ilmiö, jonka imussa oltiin vaikka missä, niin myös omia keikkoja oli ennätysmäärä. Levyjä tuli kaksi, eikä niitäkään ehtinyt kuin kerran vilkaista ja laittaa hyllyyn. Noah Kin saatiin vihdoin esiin kunnolla, ja se oli pitkän työn huipentuma. Lennettiin Ruotsiinkin neuvottelemaan tulevaisuudesta, joka sekin suhahti yhdeksi tiistaiksi muiden joukossa. Turtuu.
Lähdin uuden vuoden yönä Singaporeen, ja siellä totuttelin elämään ilman mitään mielialanmanipulointiaineita, jotka niin läheisesti keikkailuun kuuluu, ja sumentaa niitä mielikuvia entisestään. Myös pilaa niitä vapaapäiviä, hätäisesti suoritettuja häävierailuja tai esim. omia kolmekymppisiä, joissa pää oli suurimman osan ajasta tuettuna käsillä pöytään. Kaikkeen ei riitä serotoniinit, eikä ainakaan enää voi vuotta mennä sillä mentaliteetilla, että: “kebabrulla, ja täält taas tullaan”. Kuukausi pois duuneista, kylmästä, pimeästä, huuruista ja hätäisestä ja huonosta ruokailusta on tehnyt eetua.
