Blogi

The Office – Kallio edition

Muutama viikko sitten kuultiin Jannen (…joo, se joka jaksaa aina jelppaa / ja nytki sille tuhat palvelusta velkaa), että Hämeentiellä, Kutosen kulmilla ollut tatskaliike muuttaa, ja että tila jää tyhjilleen. Mietittiin siinä sitten, että olisihan se hauskaa, jos olisi toimitila noinkin hyvällä paikalla. Nopean toiminnan miehinä oltiin kirjoitettu vuokrasopimus viikkoa myöhemmin ja nyt kuukauden jälkeen alkaa mesta näyttää jo ihan kelvolliselta työtilalta. Eikä oo mikään ihan pieni luukku, vaan 60 neliötä kuitenkin. Laitetaan kesäkuvia katutasolta sitten, kun ollaan saatu teipit ikkunaan.

Mediumin julkaisupäivä on nyt päätetty ja se on 11.5. Single on saanut erittäin hyvää huomiota, ja megalomaaniset kiitokset kaikille, jotka ovat sitä äänestäneet YleX:n erilaisissa äänestyksissä. Himotuimmat-listan piikkipaikalla käväistiin ja biisi on edelleen soittolistalla. Harmi, että 7″ vinyylisingle on ollut niin heikkolaatuinen, ja useissa kopioissa neula pomppii. Sinkku on loppuunmyyty ja kiitokset sen ostaneille. Toivottavasti kaikille saadaan toimiva kappale toimitettua pian.

Albumin voi tilata ennakkoon tästä: www.levykauppax.fi/artist/pyhimys/medium

Levyjulkkarit järjestetään 18.6. Korjaamon Vaunusalissa. Mestoilla ainakin koko orkesteri, toivottavasti myös jouset. Mukana meiningeissä suurella todennäköisyydellä Laineen Kasperi jollain kokoonpanolla, Paskasohva DJt ja Polarsoul. Liput voi ostaa ennakkoon, mutta ei ny vielä sentään.

Keikkoja tulee olemaan bändin kanssa maltillisesti, ja keikat myy tyylikäs uusi toimisto Little Booker

Vähemmän maltillisesti keikkailevat Teflon Brothers ja Ruger Hauer siksakkaavat koko kevään ja kesän läpi Suomen. Pyrin päivittämään keikkoja tänne viimeistään kuukautta ennen, vaikka mitään ei pysty lupaamaan, kun kalenteri on semmoista risuviidakkoa.

Espoon keikalla Tidjan vaikutti epäluuloiselta, kun koitti perinteisen T-tervehdyksen aika.

Kommentoi