Blogi

7 tuumaa

1. Nyt, on jännä sana. Viime aikoina sitä on joutunut käyttämään usein substanttiivina, koska se on uuden sinkun nimi. Kuitenkin, koska yleensä nyt voi olla missä kohtaa vaan lausetta, niin kuulijalta menee helposti ohi mistä puhutaan. Ai mikä tulee nyt? Nyt myös viittaa eri asiaan joka kerta, kun sen sanoo, koska hetki on aina päivittynyt. Vähän niin kuin “minä”, viittaa eri henkilöön, riippuen siitä kuka sen sanoo.

2. Kansi on hieno. Sen teki Niko Kempas / Hunsvot.

3. Myyntiin Nyt / Tiskaan, tiskaan tulee 28.2. digitaalisena, sekä 7 tuumaisena vinyylinä. Promot on toimitettu radioihin, eli eiköhän sen joku rippaa sieltä tubeen jo ennen julkaisua.

4. Vierailijana A-puolella on Arto Tuunela, joka tunnetaan musiikkiprojekteista Pariisin Kevät ja Major Label. Tähän biisiin mies on kiinnitetty jo keväällä 2008. Kaksi vuotta myöhemmin saatiin kertsi purkkiin ja teksti sopi saumattomasti säkeistöjen tarinaan. Syykin sille löytyi, kun tuli ilmi, että kumpikin oli lukenut omaa osuutta kirjoittaessaan Eckhart Tollen Power of Now – kirjaa.

5. Videopätkällinen levyn making of – materiaalia, biisiin sovitettuna. Kuvasi: Joona Iranta.

6. Levy on nauhoitettu livenä, eli biisit ovat elossa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kappaleet kehittyvät ja kasvavat edelleen, sen sijaan, että keikalla pyrittäisiin toistamaan levyllä oleva suoritus. Suosittelen siis levyn perusteellisen kuuntelun jälkeen saapumaan keikalle. Levy on kuin Lonely Planetin opas Kuubaan ja keikka on Kuuba.

7. Keikkoja ei ole tällä hetkellä buukattu. Järkkärit, olkaa yhteydessä! www.raminvalitys.fi

1 vastaus kirjoitukselle “7 tuumaa”

  1. rinaldo kirjoitti:

    älyttömän kovaa tää uus=) iso hatun nosto=)levyy ootellessa..pakko huomenna hakee noi biisit kyl..onko tietoo mistä sais?kun asuu täällä itärajalla=)

Kommentoi