Tämä on ensimmäinen aamusivuni. Nyt on Juhannusaatto. Jee. Se ei ole merkinnyt itselleni koskaan oikein mitään. Meillä ei ollut lapsena mökkiä, joten olimme vain kotona. Paras Juhannukseni oli ysiluokan jälkeen, kun lähdettiin kavereiden kanssa ”maalle”, eli Tampereelle. Siellä sitten kysyttiin, että missä kaikki ovat. Silloin tajusin vasta, että Tamperelaiset pitävät itseään kaupunkilaisena.
Sehän alkoi mukavasti solvauksella. Varsinkin kun tätä blogia emännöi Tampereen alkuperäisasukas. Syy miksen kuitenkaan pyyhi kirjoittamaani kappaletta, on se, että aamusivujen sääntöihin kuuluu, että pitää kirjoittaa mitä mieleen tulee. Vaikka tiedostan, että päätin tehdä tästä myös blogin, niin suhtaudun tähän tekstiin ennen kaikkea aamusivuna.
Odottelin eilen Puppaa Itäkeskuksessa, koska olimme menossa nauhoittamaan levylle kertosäettä, kappaleeseen WTF?. Puppa oli kuitenkin sekoillut päivissä, joka on Juhannuksena sallittua, mutta ehdin siinä välissä käymään kirjakaupassa, jossa oli kolme pokkaria kympillä. Ostin Sören Kierkekardin elämästä kertovan kirjan, mutta sen jätin kotiin. Mukaan mökille otin Erlend Loen ”Tosiasioita Suomesta” ja Julia Cameronin ”Tie luovuuteen”. Edellisestä opin ymmärtämään, mitä Heikki tarkoittaa lauseella ”Sibelius on vettä, vesi on muutosta”, ja samalla opin käyttämään enemmän pilkkuja kuin pisteitä. Fuck pilkkusäännöt.
”Tie luovuuteen” sen sijaan on kirja ennen kaikkea ihmisille, jotka ovat lukossa luovuutensa kanssa. Ensimmäiset sivut luettuani ajattelin, että tarvitsisin ehkä käänteisen oppaan, joka rajoittaisi kirjoittamisen määrää, mutta tekisi siitä sitäkin osuvampaa. Olin ylimielinen. Seuraavien kappaleiden aikana kävi selväksi, että luovuuden este voi olla muunlainenkin, kuin suoranainen blokki, joka estää sanojen syntymisen paperille. Se voi olla, öö, kumpi se nyt olikaan oikea(?) aivopuolisko. Sitä kutsutaan kirjassa Tarkastajaksi. Tarkastajalle annetaan uskottava evolutionaarinen (jos ei ollut ennen oikea sana, niin nyt syntyi sitten uusi) selitys: Eläiminä meidän täytyi pysyä tutussa ravinnossa, ja tutuilla seuduilla, jotta selviäisimme. Luovuus ei ole eläimille kannattavaa. Nyt kuitenkin, kun olemme oppineet vaihtamaan ajatuksia toistemme kanssa puheen muodossa, voimme aina luottaa muiden ihmisten tukeen, ja siksi myös tukkia Tarkastajan turvan.
Tarkastajan hiljentämiseksi kirja tarjoaa harjoitusta, joka tulee suorittaa joka aamu. On kirjoitettava pakolliset aamusivut, joita ei saa tarkastaa, eikä kritisoida, eikä edes lukea jälkeen päin. Tarkoituksena on vain tyhjentää mieli usein negatiivisista tai muuten vaan mieltä turhaan kuormittavista asioista. Normaalisti näitä asioita ei ajattele, ne vain ovat mielessä, mutta kun niistä kirjoittaa, joutuu niille uhraamaan väkisinkin aikaa. Jos samat esteet toistuvat aamusta toiseen, on niille helpompi tehdä jotain, kun ne on selkeämmin tunnistettu ongelmiksi. Päätin kokeilla aamusivujen kirjoittamista.
Totta kai nyt, kun istun mökin terassilla, ja seuraava meno on ajaa huomenna 15 kilsaa katsomaan yksi jalkapallo-ottelu ja takaisin, on helppo ottaa elämään lisää ohjelmaa. Aiemmin on ollut aamujumppaa, ja aamulenkkiä, ja muita ”uudenvuoden lupauksia”, jotka ovat kuitenkin hiipuneet. Aikaa ei ole ollut. Vitun Leonardo da Vinci ja sen samat 24 tuntia päivässä. Vituttaa kun on niin saamaton. Eikö me kaikki muka olla laiskoja? Mä ainakin oon tosi laiska. Tässä taitaa puhua taas Tarkastaja, joten vaihdetaan aivolohkoa.
Päätän, että tämä ei ole yksi innostuksesta alkava päivittäinen tapa, koska tämä poikkeaa niin selkeästi yllä mainituistä. Aamusivujen nimenomainen tarkoitus on luopua itsensä kritisoimisesta, ja päästää luovuus vielä vapaammin valloilleen. Jotenkin näen sen tällä hetkellä kirkkaana mielessäni, kuinka vanhan kaavan toistaminen on se mitä suurin osa tekee, ja jotenkin muutaman palan paikkaa vaihtamalla luulevat saavansa kokonaan uuden kuvan. Vaikka useimmat meistä saavat luovia ja hurjia ideoita, niin me myös teilaamme ne yhtä helposti, koska ne ovat liian erilaisia. Liian uusia. Mutta luominenhan on nimenomaan uuden syynnyttämistä. Se pitää vaan uskaltaa tehdä.
Nyt sain sähköpostin Arto Tuunelalta, jossa on raidat myös toiseen kahdesta puuttuneesta kertosäkeestä. Tämä merkintähän liittyy levyynkin, hienoa. Arto laulaa kertosäkeen kappaleessa Nyt, joka on osittain Eckhart Tollen ”Power of Now” – kirjan inspiroima. Arto demotti oman laulunsa ensimmäistä kertaa vuosi sitten, mutta tapasimme vasta edellisessä blogimerkinnässä, eli melkein vuotta myöhemmin. Arto otti puheeksi, että kertosäkeen kirjoittamisen aikaan oli tullut luetuksi ”yhtä elämäntaito opasta”. Kysyin, etteikö sattusi vaan olemaan samainen ”Power of Now”. Olihan se. Kosminen yhteys teki kappaleesta kokonaisen. Eckhart Tolle kutsuu sitä ääntä, johon olen viitannut Tarkastajana, egoksi. Sitä se kai onkin, eikä se saa mitään täällä aikaan. Mitenhän sen saisi hiljennettyä? Kuuntelemalla mitä sillä on sanottavaa?
Tähän mennessä olen tyytyväinen tähän menetelmään. Olin vasta pääsemässä alkuun, kun sivu jo loppuu. Nälkä jäi, eli periaatteessa aamusivut toimii jo nyt, ja tekee mieli kirjoittaa lisää. Ihan mitä vaan paskaa.
Hyvää Juhannusta! Toivottavasti valitsit oikeat pokkarit siitä ale-läjästä.
Tarkastaja
