Treenit rullaa kivasti ja biisit menee eteenpäin.
Linda, Jan ja Heikki eli meidän torvisektiomme on tosin sen verran nopealiikkeistä porukkaa, että ainoiden, parin viikon takaisten yhteistreenien jälkeen piti sopia erilliset sektiotreenit, jotta saadaan edes jotain juttuja kuosiin ennen perjantain keikkaa. Mä oon pysynyt työllistettynä sovitusten kanssa, mutta oon parhaimmillani juuri paineen alla, joten ylihuomisessa häämöttävät sektiotreenit tulevat sopivaan aikaan. Nuotit on tulostettu ja sivut teipattu teksteineen (huomaan, kuinka äidinvaistoni alkaa taas herätä), jotta tyypit pääsee fiilisteleen lyriikoitakin paremmin. Jan on ansiokkaasti jaksanut käydä yksinäänkin mukana treeneissä jeesaten kommenteillaan mun kirjoitustyötä, ja pitänee myös sektion rivit suorassa tiukemmissakin tilanteissa perjantaita ajatellen.


Biisit toki kehittyy vielä paljon vuoden vaihteen ympärillä, mutta oon varma, että keikalla kuultavat maistiaiset tulee jo olemaan aika makeita! Jossain vaiheessa iski (taisi olla Rumban “levy ulkona helmikuussa 2010″ -artikkelin aikoihin…) epävarmuus siitä, ollaanko menossa oikeaan suuntaan, mutta se on nyt poissa. Huh, onneksi. Johtunee myös siitä, että yliopistot ja muut hässäkät on takanapäin, ja oon voinut paneutua täysivaltaisemmin Mediumiin. Toistaiseksi ollaan keskitytty pitämään huoli siitä, että biiseissä on säkeistö ja kertosäe sekä alku, loppu ja keskiosa, mutta tulevaisuudessa (eli studioon mentäessä) kappaleet tulee olemaan hienostuneempia. Mulla alkaa olla aika hyvä visio kokonaisuudesta ja oon siitä itse asiassa aika innoissani.
Vaikka treeniäänityksiä ja -videoita on tehty, en ole kokenut, että niitä kannattaa nyt juuri keikan häämöttäessä julkaista. Sen sijaan odotan innolla, että Juttiksesta saadaan biisin tai parin verran livetaltiota. Kai tähän on nyt sitten pakko kirjoittaa, että jos joku sattuu paikalle ja tämä joku sattuu ottamaan jonkun kuvan, niin pistää tänne vaan niitä tulemaan. No joo.

Naureskeltiin koko bändin treenien jälkeen, että tän kokoinen porukka vaatii isompaa taustakoneistoakin, mihin tarvitaan puolestaan enemmän valuuttaa. Koska raha on kuitenkin tiukassa, keikkabussin virkaa toimittaa rakas HKL. Matkalla oli hyvä tsekata myös kalenterit.


Toivottavasti keikalle eksyy mukavasti jengiä ja kaikki menee hyvin. Pakkaset ja lumikin saapui, tykkään.
Anni