Blogi

Video

Istuttiin tänään Jussin kanssa alas ja päädyttiinkin sellaiseen ratkaisuun, että animaatiovideo tulisi sittenkin levyn ensimmäisestä kappaleesta – 0. Tämä aiheuttaa pienen dilemman, koska itse koen ainakin toistaiseksi, että levyn ensimmäinen julkaistava raita olisi sen viimeinen, eli Nyt. Toisaalta voi olla, että koska animaatiossa kestää aina aikansa, ei video olisi edes valmis ajoissa.

Jussi näytti myös pätkiä piakkoin valmistuvasta MG:n videosta 5miljoonaa muuta, joka oli kyllä aivan saatanan hienoa jälkeä! Jos lopputulos on jotain yhtä laadukasta, niin video voi tulla mun puolesta vaikka vuoden päästä ja ihan mistä biisistä Jussi sen haluaa tehdä.

michael_j_fux

Myös toinen video on lähtenyt etenemään sen verran, että istuttiin kerran alas Lauri Aallon kanssa, ja sovittiin mitä lähdetään hakemaan. Siitä myöhemmin lisää.

Käytiin tänään Ateneumissa Annin kanssa, ja Rumba otti kuvia juttua varten. Laitetaan tänne kun saadaan ne haltuun. Ei tullut tosin täysin selväksi minkä tekstin kuvitukseksi niitä napsittiin, mutta sen voi lukea sitten lehdestä. Hyvät kuvat tuli. Yläpuolella korvikkeeksi Liekehtivän Sikiön promokuvista bongattu tutunoloinen gängsta – ei sukua.

Kommentoi