Blogi

Bändi

No niin, nyt on kai sitten munkin tullut aika aloittaa tää blogikirjoittelu.

Olen ollut kovin innoissani Mediumista ja Mikon kanssa työskentelemisestä, mutta koska tämä on jotain ”aivan muuta”, uutta, erilaista, kuin mitä olen aiemmin tehnyt, ei se ole ollut täysin ongelmatonta. Tosin ongelmilla en tässä tarkoita varsinaisesti mitään negatiivista, ainoastaan ”mutkaa matkassa”. Oman mukavuusalueensa ulkopuolelle meneminen ei ole helppoa, mutta se palkitsee. Sellainen tunne on myös tästä.

On ollut mahtava tutustua Mikkoon. Sen tekstit on tosi tosi hyviä. Eikä tää oo mitään oman projektin hypettämistä, vaan subjektiivinen fakta. :) Suhtaudun rap-musiikkiin aika varautuneesti, varsinkin suomenkieliseen, mutta Mikon tekemisistä oon yleisesti diggaillut tosi paljon. On myös siistiä huomata, että tekemällä oppii. Sen nimittäin kuulen jatkuvasti Mikon teksteistä, joten toivon saman myös osuvan omalle kohdalleni.

Meidän piti saada bändin kanssa treenit käyntiin jo syksyllä, mutta koska tosiaan loppuvuosi hujahti pohdiskellessa, että mitä tässä oikein ollaan tekemässä, saatiin hommat käyntiin kunnolla vasta nyt. Alkuperäiset hahmot eivät siksi ehtineetkään enää mukaan, muut musisoinnit olivat ymmärrettävästi vieneet heidät mukanaan. Mulla meni muutamia viikkoja pohdiskellessa, ketkä muut passais mun ja Mikon kaa kimppaan, koska ei tyyppejä voi pyytää mukaan tosta noin vaan. Ehkä jotain syväanalyysiä bändin jäsenistä seuraa myöhemmin, heh heh. Toistaiseksi totean vain, että Eero ja Miika ovat miehet paikallaan.

Meillä oli tosiaan eilen tiistaina vihdoin ensimmäiset bänditreenit kolmistaan. Mikko tulee mukaan perjantaina. Eka pienimuotoinen keikka onkin sitten jo ensi keskiviikkona, joten ei tässä hirveästi tarvi jarrutella. Joka tapauksessa ihan kuin kivi olis vierähtänyt sydämeltä, kun treeneissä homma asettui heti jollakin tapaa uomiinsa ja pojat tajus, mistä on kyse. Tuntui, että olin osannut pyytää oikeet hahmot mukaan, se on muuten siisti tunne.

Enemmän jorinaa itse musasta sitten tulevaisuudessa… tällä hetkellä jutut kuitenkin alkaa vihdoin löytää uomiaan. Tärkeintä tässä vaiheessa on jaksaa pitää kaikki jutut aika simppeleinä ja pieninä, ja sitten pikku hiljaa alkaa täyttämään sitä. Tarkoitan, että mulla on paha tapa järjestää itselleni 20-henkinen bändi jousikvartetteineen ja puhallinsektioineen, suunnitella koreografiat ja pyytää taustalaulajat messiin ennen kuin edes oikein tiedän, onko biisit hyviä. Nyt en halua tehdä sitä virhettä, vaan toivon, että me kasvetaan tähän juttuun rauhassa ja rakkaudella. Eikös sitä sanota, että hiljaa hyvä tulee.

Terkuin
Anni

P.s. Meillä oli hyvät meisingit heti ekoissa treeneissä, Eeron ja Miikan kaa ”thumbs up” siis tossa kuvassa!

Eero, meiksi ja Miika

Eero, meiksi ja Miika

Kommentoi